Eduskuntavaalit 2011

Taas ollaan siinä tilanteessa, että pääsemme valitsemaan edustajia yksikamariseen eduskuntaamme. Monet ystäväni ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä edellisen eduskunnan saavutuksiin nelivuotiskautenaan. Nyt on syytä muutokseen ja uusiin tuuliin. Meidät eläkeläiset on unohdettu! Eläkeläisten asiat menevät huonoon suuntaan. Siirryin eläkkeelle syyskuun alusta 2010 ja tammikuun alussa käteen jäävä eläkkeeni putosi 50 eurolla. Jos sama kehitys jatkuu, saan 20 vuoden päästä eläkettä vaivaisen muutaman satasen. Kehityksen suunta on muutettava!!! Mikä sitten oikein on tämä Suomen EDUSKUNTA ja siihen liittyvät EDUSKUNTAVAALIT?


Eduskuntavaalit

Suomen Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Eduskunta on yksikamarinen ja siihen kuuluu 200 kansanedustajaa.
Kansanedustajat valitaan joka neljäs vuosi toimitettavilla vaaleilla. Vaalipäivä on vaalivuoden huhtikuun kolmas sunnuntai. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.
Eduskunnan tehtävät
Eduskunta on Suomen ylin valtioelin. Se käyttää lainsäädäntövaltaa ja päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto (hallitus), jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
Eduskunta valitsee maalle hallituksen pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut hallituksen ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun ehdotuksen mukaisesti.
Eduskunnan keskeinen tehtävä on lakien säätäminen. Lain säätäminen tulee eduskunnassa vireille hallituksen esityksellä tai kansanedustajan lakialoitteella. Lakiesitykset käsitellään ensin eduskunnan valiokunnissa, joihin kuuluvat kansanedustajat kuulevat asiantuntijoita, sekä sitten täysistunnossa, johon kaikki kansanedustajat osallistuvat.
Eduskunta päättää kalenterivuodeksi kerrallaan valtion talousarvion. Eduskunta myös valvoo valtion taloudenhoitoa ja talousarvion noudattamista. Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa.
Eduskunnalla on toimivaltaa myös kansainvälisissä asioissa. Eduskunta hyväksyy Suomen kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta perustuslain mukaisesti. Eduskunta osallistuu myös Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun.
Olen täällä Thaimaassa ja kuulin, että täällä on ennakkoäänestys Pattayalla. Paikka on Marriot-hotelli. Paikan löytää helposti, sillä viereiseen taloon on törmännyt lentokone ja se on vielä törmäyspaikassaan.


Ennakkoäänestys ulkomailla


Ulkomaan ennakkoäänestys toimitetaan
  • Suomen edustustoissa ja niiden toimipaikoissa ja
  • suomalaisissa laivoissa.
Edustustot
Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat valtioneuvoston asetuksella määrätyt Suomen edustustot ja niiden toimipaikat (jatkossa edustustot). Niissä voi äänestää kuka tahansa kunnallisvaaleissa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkoilla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut.
 Näissä eduskuntavaaleissa tuntuu olevan hyviä ehdokkaita yllin kyllin. Japanin tsunamionnettomuus ja siihen liittynyt atomivoimaloiden osittainen tuho on antanut Vihreille ylimääräisen jokerikortin. Tosin Vihreät ovat olleet hallituksessa, joka on päättänyt lisäydinvoiman rakentamisesta Suomeen, joten se siitä. Pirtsakka pääministeri Mari Kiviniemi kerää  tuhottomasti ääniä, mutta keskusta menettänee pääministerin vakanssin kokoomukselle, joka jatkaa maan suurimpana puolueena huolimatta Oulun mellakasta.

Poliisi: Vaalitilaisuuden rähinän syynä valokuvat

Lauantai 9.4.2011 klo 18.05 (päivitetty klo 18.27)
Oulun poliisi vahvistaa, että kokoomuksen vaalitilaisuudessa alkaneen riehumisen taustalla oli väärinkäsitys valokuvista.
- Rähinä sai alkunsa siitä, kun yksi kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaista oli ottamassa valokuvaa muista ehdokkaista. Heidän vieressään oli kuitenkin ollut tämä toinen ryhmä jakamassa omia esitteitään, kertoo rikoskomisario Tapani Tasanto Oulun poliisista.
Komisarion mukaan nujakka alkoi siitä, kun esitteitä jakaneet nuoret huomasivat joutuneensa kokoomuslaisten valokuviin.
- He olivat luulleet, että heitä valokuvataan tarkoituksella, vaikka näin ei ollut. He alkoivat vaatia kuvien poistamista kamerasta ja tästä koko tilanne sitten alkoi, Tasanto kuvailee.
Oulun kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Antti Rautio (kok) kertoi aiemmin Iltalehdelle lauantaina, että puolueen piirisihteeriltä oli revitty kameraa käsistä. Tilannetta rauhoittelemaan mennyt Rautio kertoi tulleensa tilanteessa lyödyksi ja kuvaili tilannetta uhkaavaksi.
- Poliisilla on se käsitys, että ehdokkaiden kimppuun on käyty eli heissä on oltu kiinni. Yksityiskohdat selviävät varmasti kuulusteluissa.
Rikoskomisarion mukaan kolmea miestä epäillään tapauksen johdosta pahoinpitelystä.
JENNA HEINO
jenna.heino@iltalehti.fi
Omissa ovensuukyselyissäni Thaimaassa asuvilta suomalaisilta varsinainen ääniharava olisi herra Soini. Samanlaisia huhuja on kantautunut myös Suomenmaasta. Kuinka suuren äänipotin perustuslailliset saavat ja mikä on Timo Soinin oma tulos, selviää vaalipäivän iltana.Veikkaan, että Suomen äänikuninkuus tullee hänelle 100 000 äänellä! Ihanaa leijonat, ihanaa!

Paavo Väyrynen on mukana vaaleissa kuten aina ennenkin pian 40 vuoden ajan. Paavon tavoitteet ovat kuitenkin paljon korkeammalla. Hänestähän tulee Suomen seuraava PRESIDENTTI. Media ei enää pysty vaikuttamaan tulokseen kuten edellisellä kerralla ja Paavo valitaan ensin puoluekokouksessa Keskustan presidenttiehdokkaaksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä ja myöhemmin Suomen tasavallan presidentiksi. Itse suvaitsen olla eri mieltä ja nostan esiin kaksi mikkeliläistä ehdokasta, joista toinen oli lapsuudenkaverini ja toinen opettajani poika, joka kävi  samaa Yhteiskoulua kuin minä vuonna viisi ja kuusi. Kyseessä ovat Mikkelin suuret pojat Erkki ja Olli. Molemmat olivat aikoinaan jalkapallomiehiä ja komissaareja, Olli edelleen. Eki johtaa Suomen pankkia ja housuntaskut pullistelevat seteleistä. Ollilla lisäksi myös salkku.
Eli mielenkiinnolla odotellaan ennakkoäänestyksen jälkeen varsinaisia vaaleja ja katsotaan, miten eri puolueiden lupaukset meille eläkeläisille toteutuvat. Lisää liksaa!!!
Kävin piirtämässä numeron lippuun, täytin ilmoituskaavakkeen ja nuolaisin kirjekuoren kiinni. Tilannetta valvoivat vaalitoimitsijat Seppo Sipinen ja Markku Mäntysalo, innokas petankkimies.Markku oli juuri parantunut viikon kuumeesta ja pystyi jo täysin valvomaan vaalitoimitusta hankkien tunnissa sen minkä thaimaalainen työläinen päivässä. Toimitsijat kuvattiin sääntöjen mukaisesti viereisessä huoneessa vaalivilpin välttämiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti