Joulua pidetään kristikunnan suurimpana juhlana pääsiäisen ohella. Silloin pieni Jeesus-lapsi syntyi Maa-nimiselle planeetalle Neitsyt-Marian synnyttämänä. Jeesus oli Jumalan poika, joka tällä tavalla tuli meidän keskuuteemme elämään ihmisenä ihmisen elämää. Minulle opetettiin nämä kristinuskon perusasiat jo pienenä ja omaksuin ne kuin vain pieni poika ne voi omaksua ja uskoin kristinuskon perusperiaatteet vailla epäilyksen häivää. Rukoilin myös Jumalaa ja Jeesusta omin lapsellisin sanoin ja oppimieni rukouten kautta. Myöhemmin huomasin, että monet kaverini eivät uskoneet laillani, vielä myöhemmin huomasin, että jopa muutamat oppineet ja lukeneet kirkonmiehet, papit ja teologit eivät uskoneet laillani Jumalaan ja hänen suunnitelmaansa lähettää Jeesus ihmisenä ihmisten keskuuteen neitsyt-Marian synnyttämänä. He asettivat kyseenalaiseksi neitseestäsyntymisen, Jeesuksen jumaluuden ja monet muut kristinuskon perustotuudet.
Kaikesta huolimatta olen säilyttänyt lapsenuskoni pian kuuden vuosikymmenen ajan, mikään ei ole sitä horjuttanut. Vaikka elämäni ei ole ollut aina esimerkillistä, olen kompastunut, kaatunut, satuttanut pahasti itseni ja ollut heikko ihminen, on Jeesus-usko pysynyt lujana. Olen halunnut pitää käteni kiinni hänen kädessään. Tai oikeastaan, Hän on pitänyt minusta kiinni, ei ole laskenut irti, vaikka olisin ollut valmis pyristelemään vastaan ja kulkemaan omia polkujani.
Olen muistellut ensimmäistä joulua monta vuosikymmentä. Käynyt jouluna kirkossa, laulanut jopa kirkkokuorossa. Muutama päivä sitten huomasin, että on aika alkaa miettiä viimeistä joulua. Kuinka viettäisin jouluni, jos tietäisin, että tämä on elämäni viimeinen joulu???
Ostaisinko parhaat koskaan ostamani lahjat läheisilleni? Jakaisinko kaiken keräämäni tavaran ja rahat joululahjoina lapsilleni ja lastenlapsilleni? Vai antaisinko ne hyväntekeväisyyteen, Pelastusarmeijalle ja Hurstin kodittomille joulupuuroksi ja jouluiloksi?
Vai alkaisinko valmistella joulusaarnaa tai pöytäpuhetta? Kutsuisinko kaikki jälkikasvuni kokoon ja kertoisin perinpohjaisesti tämän jouluevankeliumin, johon uskon. Kutsuisinko lisäksi kaikki tuntemani ystävät ja kylänmiehet kuulemaan saarnaani. Tekisinkö valtaisan joulumainoksen kotikaupunkini pääväylän viereen: Viimeinen jouluni on käsillä, tässä on perintöni ihmiskunnalle, kuulkaa minua?
Pelkään, että harva ihminen perheväkeni lisäksi saapuisi paikalle. Ehkä on kuitenkin parasta, että jokainen viettää viimeistä jouluaan yksin Jumalansa kanssa, yksin maailmaan tulleen Jumalan pojan kanssa. Joku joulu on jokaisen viimeinen joulu, mutta milloin se on käsillä, harva sen tietää, joku aavistaa. Lähtöni on pian käsillä. Tauti riuduttaa ruumistani, olen jo lähes satavuotias tai muuten aavistan lähtöhetkeni tulevan. Silloin minua lohduttaa tieto, että jouluna maailmaan tullut Jeesus Jumalan poika sovitti syntini Golgatalla ja antoi minulle mahdollisuuden ikuiseen joulunviettoon. Joulunviettoni ei lopu koskaan, vaan se jatkuu, kun ummistan silmäni viimeisen kerran ja avaan ne taivaan joulupöydässä! Eläköön joulu!
Kaikesta huolimatta olen säilyttänyt lapsenuskoni pian kuuden vuosikymmenen ajan, mikään ei ole sitä horjuttanut. Vaikka elämäni ei ole ollut aina esimerkillistä, olen kompastunut, kaatunut, satuttanut pahasti itseni ja ollut heikko ihminen, on Jeesus-usko pysynyt lujana. Olen halunnut pitää käteni kiinni hänen kädessään. Tai oikeastaan, Hän on pitänyt minusta kiinni, ei ole laskenut irti, vaikka olisin ollut valmis pyristelemään vastaan ja kulkemaan omia polkujani.
Olen muistellut ensimmäistä joulua monta vuosikymmentä. Käynyt jouluna kirkossa, laulanut jopa kirkkokuorossa. Muutama päivä sitten huomasin, että on aika alkaa miettiä viimeistä joulua. Kuinka viettäisin jouluni, jos tietäisin, että tämä on elämäni viimeinen joulu???
Ostaisinko parhaat koskaan ostamani lahjat läheisilleni? Jakaisinko kaiken keräämäni tavaran ja rahat joululahjoina lapsilleni ja lastenlapsilleni? Vai antaisinko ne hyväntekeväisyyteen, Pelastusarmeijalle ja Hurstin kodittomille joulupuuroksi ja jouluiloksi?
Vai alkaisinko valmistella joulusaarnaa tai pöytäpuhetta? Kutsuisinko kaikki jälkikasvuni kokoon ja kertoisin perinpohjaisesti tämän jouluevankeliumin, johon uskon. Kutsuisinko lisäksi kaikki tuntemani ystävät ja kylänmiehet kuulemaan saarnaani. Tekisinkö valtaisan joulumainoksen kotikaupunkini pääväylän viereen: Viimeinen jouluni on käsillä, tässä on perintöni ihmiskunnalle, kuulkaa minua?
Pelkään, että harva ihminen perheväkeni lisäksi saapuisi paikalle. Ehkä on kuitenkin parasta, että jokainen viettää viimeistä jouluaan yksin Jumalansa kanssa, yksin maailmaan tulleen Jumalan pojan kanssa. Joku joulu on jokaisen viimeinen joulu, mutta milloin se on käsillä, harva sen tietää, joku aavistaa. Lähtöni on pian käsillä. Tauti riuduttaa ruumistani, olen jo lähes satavuotias tai muuten aavistan lähtöhetkeni tulevan. Silloin minua lohduttaa tieto, että jouluna maailmaan tullut Jeesus Jumalan poika sovitti syntini Golgatalla ja antoi minulle mahdollisuuden ikuiseen joulunviettoon. Joulunviettoni ei lopu koskaan, vaan se jatkuu, kun ummistan silmäni viimeisen kerran ja avaan ne taivaan joulupöydässä! Eläköön joulu!
