Lentokoneen historian katsotaan alkavan 1800-luvulla, kun alettiin tehdä kokeiluja ilmaa raskaamman lentävän koneen luomiseksi. Ensimmäisenä onnistuivat amerikkalaiset Wrightin veljekset, jotka lensivät Flyer-nimisellä (suom. 'Lentäjä') koneellaan vuonna 1903 260 metriä pysyen ilmassa hieman alle minuutin. Tämän jälkeen alkoi nopea lentokoneiden kehitys. Ranskalainen lentokoneenrakentaja Louis Blériot lensi vuonna 1909 Englannin kanaalin yli yksitasollaan. Vuonna 1913 Roland Garros lensi Välimeren yli Etelä-Ranskasta Tunisiaan. Vuodesta 1914 ilmailun kulkua eteenpäin kiihdytti ensimmäinen maailmansota, jossa tarvittiin voimakkaita, nopeita lentokoneita. Ensimmäisessä maailmansodassa saksalainen Junkers esitteli kokometallisen yksitason, josta tuli seuraavina vuosikymmeninä merkittävin konetyyppi.
Luottamusta lentokoneeseen lisäsi ensimmäinen Atlantin ylilento 1919. Toisen maailmansodan lopulla kehitettiin ensimmäiset suihkukoneet. Varsinainen suihkumoottori oli keksitty jo 1930-luvulla. Rakettikäyttöinen koekone Bell X-1 rikkoi äänivallin Chuck Yeagerin ohjaamana vuonna 1947. Vuonna 1952 tuli ensimmäinen kaupallinen suihkukone, De Havilland Comet, joka kärsi muutamista selittämättömistä onnettomuuksista. Tutkijalautakunnan mukaan onnettomuudet johtuivat uudesta suunnittelutaustasta, jossa olisi pitänyt ottaa huomioon metallin väsyminen matkustajien vuoksi paineistetun rungon nousun ja laskeutumisen metallin väsymisen seurauksena. Seuraavina vuosikymmeninä rakennettiin suuria kaupallisia matkustajakoneita, ja sotilasilmailun puolella pommikoneet ja hävittäjät kehittyivät voimakkaasti.(Wikipedia)
Lentämisen historia on varsin lyhyt, reilut sata vuotta. Mutta ihmiset ovat halki aikojen haaveilleet lentämisestä, niin minäkin.
Olen aina ihaillut lentokoneita. Pikkupoikana juoksimme pellolla poikien kanssa nähdessämme lentokoneen ja huutelimme yhteen ääneen:"Heitä lentolehtisiä, heitä lentolehtisiä!" Joskus kai joku lentäjä oli kuullut poikien toiveen ja heittänyt kasoittain lentolehtisiä, joita pojat keräsivät ja veivät vanhemmilleen tai nuotion sytykkeeksi. Totta tai tarua, kyllä me pojat juoksimme aina kun näimme lentokoneen. Ja huusimme.
Isäni osasi tehdä paperiliidokin ja varsin usein pyysin häneltä:" Isi, tee lentokone!" Myöhemmin isä kyllästyi jatkuviin pyyntöihini ja opetti minulle liidokintekotaidon. Enää en tarvinnut isää liidokin tekoon vaan tein niitä itse ja kokeilin erilaisia versioita. Tarkoitus oli saada liidokkii pysymään mahdollisimman kauan ilmassa. Joskus sopiva ilmavirtaus tarttuikin siihen ja liidokki saattoi pysyä ilmassa puolikin minuuttia. Mutta höyhenet olivat paljon parempia lenämään, varsinkin untuvahöyhenet. Höyhen laitettiin suun eteen, katsottiin ylös päin ja puhallettiin. Höyhen nousi helposti korkeuksiin ja me pojat juostiin taas. Joskus tuuli vei höyhenen mennessään, joskus se laskeutui hiljalleen alas minuuttien päästä kuin...
 |
| Tälläisellakin vehkeellä olen joskus lennellyt! |
Onnelliset lapsuusvuodet jäivät taakse, koulunkäynti, opiskelu, urheilu, seurakuntanuoret ja tyttöystävä veivät aikani ja liidokit ja höyhenet unohtuivat vuosiksi, kunnes valmistuin opettajaksi uuteen uljaaseen peruskouluun ja kävin lähes vuoden kestäneen valtion ilmaisen poikaleirin. Leiripaikka vaihtui Lappeenrannasta Lahteen, Lahdesta Helsinkiin ja edelleen Kouvolaan. Utissa tapasin lentosotamiehiä ja näin taas lentokoneitakin. Liikuntatunnille piti keksiä ohjelmaa ja kun piti saada vaihtelua jalkapallon, pesäpallon ja yleisurheilun tilalle, muistin höyhenet ja liidokit, käsityötunnilla tehtiin joka pojalle oma leija. Kuvaamataidon tunnilla valmistimme liidokkeja ja liikuntatunnilla pidimme lentokilpailut, kolmelle parhaalle palkinto! Ja pojat tykkäsivät ja minä luettelin sekundaattori kädessä lentoaikoja. Vielä vanhana opettajanakin Mikkelin Mikael-koulussa pidin joskus samanlaisia kisoja! Myös omien lasten kanssa rakennettiin lukemattomat liidokit.
Muutamana yönä näin unta, että osasin lentää. Nousin vain pienelle mäelle ja hyppäsin ja levitin käteni, kas kummaa, osasin lentää! Näin unen usein erilaisina versioina ja ajattelin kokeilla itse lentämistä. Niinpä noin kaksikymmentä vuotta sitten menin ultrakevytlentäjä-kurssille ja pääsin itse kokeilemaan lentämistä opettajan kanssa. Tunnit etenivät ja pian pääsin ensimmäiselle yksilennolle. Voitte arvata, että pelotti! Lennonopettajani Kaitsu Nyman kehoitti pitämään kaikki opetukset mielessäni ja sanoi, että kaikki ovat tulleet ensimmäiseltä lennoltaan alas. Ja kaikilta muilta lennoilta myös!
 |
| Tällä koneellani lentelin 90-luvulla kymmeniä kertoja |
Myöhemmin hankin myös purje- ja moottoripurjelentoluvat. Hankin myös oman koneen, OH-208, Motor Lerche nimeltään. Sillä lentelin ympäri Savoa ja pysähtelin Rautavaaran, Iisalmen, Pieksämäen ja Mikkelin kentillä. Kone oli parkissa Kuopiossa ja sieltä oli hyvä lähteä lentämään. Kerran lähdin Kotkaan pelaamaan tennistä, pakkasin mailan mukaan ja muutaman tunnin päästä laskeuduin Kymin kentälle, missä pelikaverini Ossi jo odotteli. Mieleni teki lähteä Eurooppaan lentelemään, mutta ne reissut tein kuitenkin moottoripyörällä. Hankin myöhemmin toisen moottoripurjehtijan ja A-luokan ultrakoneen ja yhteen aikaan autotallissani oli 3 lentolaitetta. Olin hurahtanut pahemman kerran harrasteilmailuun.
 |
| Aeron, Finnairin edeltäjän, kone laskussa, hiukka musta lentohistoria...ks. alh |
Oli mahtavaa lentää hyvällä ilmalla, katsella maisemia ja elämää Karttulan kylällä, missä olin opettajana. Kerran katselin Hippokisoja ilmasta käsin kierrellen Karttulan urheilukentän yläpuolella parin sadan metrin korkeudessa, oman taloni yläpuolella kävin vilkuttamassa vaimolleni ja lapsilleni. Katselin, kuinka veneet kiisivät pitkin tyyntä Virmasveden pintaa, ihailin järviä, saaria, Mustikkavuorta. Pielavedelle osasin lentää, kun kaukaa näin Pielaveden puukirkon, Haukivuorelle osuin kirkkoaikaan, mutta tyydyin kiertämään kirkontornin ympäri muutaman kerran. Useita vuosia myöhemmin tapasin Haukivuoren suntion, ja hän kertoi ihmetelleensä, kun eräänä kesäisenä sunnuntaina joku lentäjä kierteli kirkontornia. Paljastin, että minä olin se mies!
Pääsin äskettäin eläkkeelle ja lentäminen on jäänyt vähemmälle, vaikka lupakirjat ovat yhä voimassa. Itse asiassa olen siirtynyt isompiin koneisiin. Eilen laskeuduin Aasian lennolta Helsinki-Vantaalle ja ensi kuussa lennän Brasiliaan. Valitettavasti lupakirjani eivät anna minulle lupaa lentää itse noita ilmalaivoja. Mutta toiveenani on joskus päästä lentokapteenin tarkan valvonnan alaisuudessa lentämään kunnon jumbojettiä pienen matkaa. Laskeutumista en kuitenkaan uskalla tehdä, luulen, vaikka uskoisin saavani koneen alas...
Ilmojen halki käy lentäjän tie. Lentäminen on mainio harrastus. Mutta minä odottelen toiveikkaana viimeistä lentoa, josta Ari ja Tapani lauloivat jo kauan, kauan sitten jotenkin tähän tapaan: "Mepä kuunkin sivuutamme, ohi Marsin lennämme. Taakse Linnunrata jääpi, eteen päin vain kiidämme. Astronautit, kosmonautit lähiavaruudessa, katsoo silmät selällänsä suurta maastamuuttoa!"
Koivulahden lentoturma
| Koivulahden lentoturma | |
|---|---|
 Koivulahden lento-onnettomuuden muistomerkki |
|
| Yhteenveto | |
| Päivämäärä | 3. tammikuuta 1961 |
| Onnettomuustyyppi | maahansyöksy |
| Tapahtumapaikka | Koivulahti |
| Lähtöpaikka | Kruunupyy |
| Määränpää | Vaasa |
| Kuolleita | 25 |
| Lentokone | |
| Lentokoneen malli | DC-3 |
| Lentoyhtiö | Aero O/Y |
| Rekisteritunnus | OH-LCC |
| Matkustajia | 22 |
| Miehistöä | 3 |
| Eloonjääneet | 0 |
Aero O/Y:n (nyk. Finnair) aikataulunmukaisella reittilennolla AY311 olleen koneen aikataulunmukainen lähtöaika Kruununkylän lentoasemalta oli 7.00, mutta lähtö myöhästyi hieman. Lentokone syöksyi metsään noin kello 7.40 Koivulahden alueella, noin 10,5 kilometriä Vaasan lentoasemasta.[2]
Tutkimuksissa ilmeni, että liian matalalla lentänyt kone oli joutunut jyrkän kaarron aikana ylivedettyyn tilaan ja alkavaan syöksykierteeseen.[3] Oikeuslääketieteellisen tutkimuksen mukaan koneen päällikkö ja perämies olivat onnettomuuden aikaan juovuksissa. Päällikön veren alkoholipitoisuus oli ainakin kaksi promillea ja perämiehen 1,56
